The House of Us
Yoon Ga-eun, Etelä-Korea
12-vuotiaan Hanan kesälomanviettoa varjostaa vanhempien riitely. Aikaansaavan Hanan päiviin löytyy kuitenkin lisäpuhtia naapuruston uusien lasten Yoo-min ja Yoo-jinin tultua kuvaan. Paljolti yksin jäävät sisarukset ja Hana löytävät toisistaan liittolaiset eroista huolimatta. Lasten oma maailma näyttäytyy hienovaraisesti toisaalta lämmöntäyteisenä, mutta myös haastavana paikkana.
Ohjaaja Yoon Ga-eunin aikaisempi koulukiusauskuvaus The World of Us (HCA 2017) oli teemoiltaan rankempi, mutta vakuutti samalla koskettavalla ja autenttisella herkkyydellä lasten näkökulman kuvaamisessa. Erilaiset perheet ovat olleet esillä viimeaikaisissa kansainväliseen huomioon nousseissa aasialaisissa elokuvissa, kuten Shopliftersissä (2018). Myös The House of Us kuvaa odottamattomistakin yhdistelmistä löytyvää toisistaan välittämistä.
Jenni Peisa
Osta liput ja katso leffa Festhome TV -palvelussa.