HCA @Orion: Money Has Four Legs
Maung Sun, Burma
Tähän asti studion tusinatavaran parissa puuhastellut Wai Bhone on vihdoin päässyt ohjaajan paikalle. Tavoitteena on tehdä rohkeampi uusintaversio paikallisesta klassikkoelokuvasta. Pelkkä kunnianhimo ei kuitenkaan riitä silottamaan tietä sensuuriankeuttajien, rahahaasteiden ja muiden tuotannon vastoinkäymisten kanssa. Satiirinen tarina peilaa elokuvanteon mahdollisuuksia vuonna 2020, parahiksi burmalaisen elokuvan 100-vuotisjuhlavuonna. Samalla esitetään myös kuvaa burmalaisesta yhteiskunnasta pitkän sotilasdiktatuurin jälkeisessä hauraassa demokratiassa. Surullisesti tilanne Burmassa on dramaattisesti muuttunut helmikuun 2021 sotilasjuntan vallankaappauksen jälkeen. Vaaleilla valittujen johtajien lisäksi vangituiksi on päätyneenä laajasti kansalaisyhteiskuntaa, mukaan luettuna elokuvaohjaajia, samalla kun mielenosoituksissa ihmisiä on kuollut kymmenittäin.
Jenni Peisa
Osta liput.