Haastattelussa Mrs. Noisyn ohjaaja Amano Chihiro ja näyttelijä Nagao Takuma

 

Japanissa talot ovat lähellä toisiaan ja seinät ohuita. Naapureiden välinen kinastelu on yleisiä, ja usein se johtuu melusta. Näin myös elokuvassa Mrs. Noisy (Misesu Noizi, 2019). Siinä kaikki saa alkunsa Miwakon (Ootaka Yoko) äänekkäästä futonin tamppaamisesta, joka on yksinkertaisesti liikaa inspiraation puutteesta kärsivälle kirjailija Makille (Shinohara Yukiko).

Työstäessään käsikirjoitusta Mrs. Noisyn ohjaaja Amano Chihiro (s. 1982) inspiroitui erityisesti ranskalaisen Olivier Assayasin elokuvasta Sils Marian pilvet (Clouds of Sils Maria, 2014).

Se kertoo ammatillisesti kulta-aikansa ohittaneesta näyttelijättärestä (Juliette Binoche) ja hänen suhteestaan ikääntymiseen ja oman roolin muuttumiseen maailmassa. Amanoa tarinassa kiinnosti erityisesti kolmen eri-ikäisen naisen näkökulmista rakentuva tarinankerronta.

Erilaisista näkökulmista kertoo myös Amanon oma elokuva. Oikeastaan Mrs. Noisyn ohjaaja halusikin tehdä elokuvan kommunikaatio-ongelmista. Arkisten naapurustoriitojen taustalla on hänen mielestään samaa nykyajalle tyypillistä itsekeskeisyyttä ja omaan napaan tuijottamista, joka heijastuu yhteiskuntaan laajemminkin ja jopa valtioiden välisiin suhteisiin.

– Naapurustoriidat valikoituivat kuitenkin elokuvan aiheeksi, koska niihin kaikkien on helppo samastua, kertoo Amano.

Nagao Takuma (s. 1981), joka esittää elokuvassa Makin aviomiestä Yuichia, nyökkäilee innokkaasti Amanon vieressä.

– Minunkin kotitalossani naapureille riittää sanomista toistensa lemmikeistä tai siitä, kuka kuivattaa pyykkejä missä ja milloin.

Oleellista tarinan kannalta olikin samaistuttavan naapuruston löytyminen. Tokion lähettyviltä, Kanagawasta löydettiin kuvauspaikaksi sopiva kerrostalo, jossa oli tarinaan täydellisesti istuva parveke. Osa kuvauksista tehtiin näyttelijöiden tuttavapiirin omissa kodeissa. Elokuva saatiin purkitettua tiukassa aikataulussa, vain 14 päivässä.

Mrs. Noisyn päänäyttelijät valmistautuivat kuvauksiin kokoontumalla Shinoharan kotiin lukemaan yhdessä Amanon laatimaa käsikirjoitusta. Yhteisten harjoitustensa aikana he myös loivat improvisoimalla esittämilleen hahmoille taustatarinat, joita ei itse elokuvassa nähdä. Nagaon mukaan se oli kuitenkin keskeinen työkalu näyttelijöiden valmistaumiselle.

– Jotkut ohjaajat antavat näyttelijöille hyvinkin tarkkoja ohjeita, ja haluavat pitää kaikki langat käsissään, mutta Amanon työskentelytapa on keskustelevampi, kertoo Nagao.

– Hän oli ok sen kanssa, että me näyttelijät muokkasimme vuorosanoja omaan suuhumme sopivammaksi.

Japanissa Mrs. Noisy on tulossa laajaan levitykseen keväällä 2020. Levityssopimuksen solmimista helpotti elokuvan Tokion kansainvälisellä elokuvafestivaalilla viime syksynä saama erinomainen vastaanotto.

– Japanissa tehdään vuosittain noin 600 elokuvaa. Monet ison budjetin elokuvan perustuvat mangaan tai kirjoihin; alkuperäiskäsikirjoitukset tuppaavaat jäämään vähemmälle huomiolle, kertoo Amano.

Helsinki Cine Aasian ohjelmistosta vieraillamme oli antaa selkeät suositukset. Amano oli suuresti vaikuttunut festivaalin avanneesta kiinalais-tiibetiläisestä Balloon-elokuvasta, ja Nagao puolestaan suosittelee ystävänsä Omori Tatsushin Every Day a Good Day -elokuvaa.

Mrs. Noisy esitetään Helsinki Cine Aasiassa vielä sunnuntaina 15.3. klo 14 Korjaamon Kulmasalissa. Elokuvasta järjestetään myös ilmainen erikoisnäytös maanantaina 16.3. klo 18 Vuotalossa. Sekä Amano Chihiro että Nagao Takuma ovat paikalla molemmissa näytöksissä.

Myös Balloon ja Every Day a Good Day nähdään Helsinki Cine Aasiassa sunnuntaina 15.3.